Tripla – suuren rakennushankkeen havainnollistamisratkaisut
Helsingin kaupungin laajentumisen keskeisin piste 2020-luvulla tulee olemaan keski-Pasilan alue. Triplan kolmen korttelin kokonaisuus sekä eteläpuolelle kohoava tornialue muodostavat uuden tärkeän toiminnallisen keskuksen Helsingin ydinkeskustan kupeeseen.
Osallistuimme* YIT:n työryhmän jäsenenä kilpailuehdotuksen havainnollistamisaineiston tuottamiseen. Visualisointien lisäksi tehtiin merkittävä panostus kilpailuehdotusta ja aluetta esittelevän videon toteuttamiseksi. Videon vaiheittain etenevä tuotantoprosessi palveli hanketyöryhmää vuorovaikutteisesti. Tarina ja aineisto muovautuivat yhdessä kilpailuehdotuksen kehittymisen kanssa yli kymmenen täysrevision kautta.
*3D Render Oy:n toiminta on ostettu 2017 osaksi Tietoa Finland Oy:tä.
Kilpailuvoiton jälkeen hankkeen suunnittelu jatkui saumattomasti jo olemassa olevan kattavan alustavan 3D-aineiston ansiosta. Tietomallipohjaisen visualisointiaineiston etuna oli rakennusmallien muokattavuus ja malligeometrinen korkea laatu. Suunnittelijoiden ottaessa suurempaa roolia seuraavan tietomallikierroksen kanssa havainnollistamistyö syventyi lähiympäristön, detaljinäkymien, kaupunkisiluettinäkymien, alueilmakuvien, VR ja AR-sovellusten sekä digitaalisen pienoismallin toteuttamiseen.
Teiden, kävelyalueiden, raitionvaunulinjojen, istutusten, kadunkalusteiden ja korttelijulkisivujen havainnollistamista. Kuvassa Pasilan silta idästä länteen katsottuna.
Kaupunkisiluettinäkymiä Triplasta.
Laajan aluemallin avulla oli helppo varmentaa suunnitelmien tulevat näkymät kaupunkimittakaavassa. Teknisen oikeellisuuden lisäksi esityksien valaistuksen oikeellisuuteen (vuodenajat/ kellonajat) sekä esteettiseen laatuun kiinnitettiin erityistä huomiota. Parhaimmat kuvat nousivat hankkeen ikoneiksi palvelemaan tiedotusta useiksi vuosiksi tulevan rakentamisen ajalle.
Kuvankäsittelyn taikaa – päiväkuva muokattuna iltakuvaksi.
Hankkeen edetessä havainnollistamisosaamista tarvittiin lukuisissa eri tilanteissa ja tapahtumissa myös Suomen ulkopuolella. Uusimpia teknologioita soveltavat teknillis-taiteelliset esitykset auttoivat virkamiehiä, edustajia, esittelijöiitä ja myyjiä viemään tavoitteitaan eteenpäin alan tärkeimmissä tapahtumissa Mipimissä ja RealExpossa. Renderin panostus alan uusimpiin teknologioihin valjastettiin tehokkaasti kärkihankkeen tapreisiin. Oculus Rift, AR-sovellukset, digitaalinen pienoismalli, 360-videot ja muut edelläkävijäinnovaatiot olivat sujuvasti asiakkaan työkaluina hyvin kilpaillussa markkinassa. Validaationa uutuusarvosta ja laadusta voinee pitää mm. sitä, että kilpailevien hankkeitten (sijoituskohteiden) osastojen esittelijät tulivat avoimesti ihastelemaan ja utelemaan esityksiämme.
Tripla oli ensimmäisten joukossa lunastamassa uutuusarvohyötyjä VR:n läpimurrossa.
Mediamalliksi ristitty toteutus yhdisti fyysisen kirkkaasta akryylimuovista rakennetun pienoismallin digitaaliseen valoon. Mallin alle vaakatasoon sijoitettuun näyttöön ajetut 3D-animaatiot valaisivat akryylistä tehdyt rakennusmassat ja tielinjat niin, että mallissa voitiin kertoa peräkkäisiä tarinoita alueesta.
Suunnittelutyön kiihtyessä täyteen vauhtiin annoimme havainnollistamistukea kiireellisimpiin osa-alueisiin.
Monipuolisen havainnollistamisaineiston laatimisessa erityishuomio on estetiikassa. Olemme aina vedonneet järjen lisäksi myös tunteisiin koska vaikuttamisessa ja ostopäätöksissä on kyse myös tunteista.
Ja lopulta myydyt ideat, toteutuneet suunnitelmat, valmis, uusi palanen kaupunkia tulee osaksi tunteitamme kun käytämme tiloja, kulutamme palveluita ja koemme asioita uudessa ympäristössä.
Onko työpöydälläsi uusi idea? Haluatko tietää miten sitä voisi muotoilla näkyväksi parhaan osaamisen ja tuoreimpien teknologioiden avulla?