Palvelukokonaisuus Tietoa Aluevisualisointi
Havainnollistaminen kaupunkisuunnittelun viestinnän välineenä
Tietoa Aluevisualisointi on palvelukokonaisuus, joka varmistaa sujuvan viestinnällisten tavoitteiden jalkautumisen konkreettiseksi vaikutukseksi aluekehityshankkeissa.
Hankkeen visualisointi selventää, mistä alueen kehittämisessä on kyse. Ja erityisesti poistaa ennakkoluuloja, arvauksiin, tunteisiin, kuulopuheisiin ja mielipiteisiin liittyvää väärää informaatiota hankkeestasi. Aluevisualisointi luo alueelle omaa tunnistettavaa identiteettiä jo suunnitteluvaiheessa. Se viestii myös kaupunkilaisille ja muille sidosryhmille tulevasta hyvästä elinympäristöstä. Aluevisualisointi tukee tavoitteitasi: havainnollisen ja vetovoimaisen visualisoinnin myötä kohteet myyvät paremmin ja alueen kehittäminen etenee sujuvammin.
Ohessa muutamia esimerkkejä erilaisista visuaalisista lähestymistavoista kaupunkitilan havainnollistamiseen.

Viestintäsuunnitelman merkitys
Vastaatko uuden alueen kehittämisestä? Haluatko saada muutkin ymmärtämään visiosi?
Kaupunkisuunnittelun perinteisiin ei kuulu nimetä havainnollistuksia ”taiteilijan näkemyksiksi”. Kansalainen odottaa, että kaavahankkeen perspektiivikuva on yhtä pätevä dokumentti kuin 2D-havainnekuva. Oikean tyylilajin valinta on tärkeää viestin perille saamiseksi ja keskustelun pitämiseksi raiteillaan. Yhtä tärkeää on rakentaa hankkeen visuaalisesta aineistosta johdonmukainen kokonaisuus, joka palvelee hanketta koko sen keston ajan, ja jota on helppo tarvittaessa täydentää. Hankkeen viestintäsuunnitelman tulee sisältää myös suunnitelma hankkeen visuaalisesta viestinnästä.
Palvelukokonaisuus varmistaa, että:
- aluehankkeen viestinnän tavoitteet jalkautuvat konkreettisiksi hyödyiksi
- hankkeen osapuolet pystyvät hyödyntämään moderneja teknologioita ja työtapoja täysipainoisesti
- tekninen toteutus on valittu ja toimeenpantu oikein suhteessa asiakkaan IT-ympäristöön
Helsingin Satama uudistuu
Sataman uudistukset parantavat Helsingin elinvoimaa ja viihtyisyyttä. Satamatunnelin rakentamisella Jätkäsaaresta Länsiväylälle vähennetään autoliikennettä keskustassa, parannetaan kaupunkitilan viihtyisyyttä sekä mahdollistetaan kehittämisohjelman toteutuminen kokonaisuudessaan. Tietoa suunnitteli ja toteutti tilaajan kanssa viestinnällisen 3D-animaation. Sekä sataman käyttäjille, alueen asukkaille kuin poliittisille päättäjillekin suunnattu video tiivistää ison strategisen toimenpiteen lähtökohdat ja hyödyt tehokkaalla, hauskalla ja esteettisellä otteella.
Helsingin Hernesaaren aluehanke
Tietoa oli keväällä 2024 mukana tuottamassa visualisointiaineistoa osana Hernesaaren kaavaselostusta.Tuotimme laajan aineiston, joka koostui 31 visualisoinnista sekä animaatiosta, joka erityisesti keräsi kiitosta selkeydestään ja visuaalisesta laadustaan.Ilmeeltään runsaat visualisoinnit herättivät Hernesaaren kaavan eloon ja tukivat viestin välittämistä kaikille sidosryhmille.Visuaalisuus tuo kaavasuunnitelmat uudelle tasolle!
Vantaan Aviapoliksen aluehanke
Vantaan Aviapoliksen aluehankkeen markkinointia varten tuotettiin animaatio ja skrollianimaatio, joiden tarkoituksena oli luoda alueelle uutta visuaalista identiteettiä ja houkutella erityisesti sijoittajia hyödyntämään alueen tarjoamia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tyypillisistä sijoittajavideoista poiketen viestiä haluttiin keventää letkeän sarjakuvamaisella tyylillä, jotta alue jäisi katsojalle mahdollisimman hyvin mieleen.
Kivistön vision ja kaavarunko
Vantaan Kivistön vision ja kaavarungon havainnollistuksissa jatkettiin tyylillisesti Kivistön visiotyöryhmän raikkaan värikkäällä linjalla. Näin vision visuaalinen ilme säilyi ehjänä kokonaisuutena kaikissa medioissa.
Sipoon kunnan asemakaavatyö
Sipoon kunnan asemakaavatyötä varten tuotetuilla perspektiivikuvilla ja animaatiolla oli myös markkinoinnillinen agenda, mutta kohderyhmänä olivat sijoittajien sijaan lapsiperheet: uuden asuinalueen imago haluttiin tehdä vahvalla realistisella tyylillä houkuttelevaksi tuleville sipoolaisille asumisen messuilla ja kunnan verkkosivuilla.
HSL:n Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen
HSL:n Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen animaatiolla kerrottiin helposti lähestyttävällä tavalla keskeiset faktat raitiotiehankkeesta. Kaupunki kuvattiin pienoismallimaisesti, jotta hankkeen mittakaava ja erilaiset liikenneyhteydet hahmottuvat helposti. Animaation avulla haluttiin esitellä infrahanke myös lapsia kiinnostavalla tyylillä.
Helsingin Makasiinirannan kansainvälisen laatu- ja konseptikilpailu
Helsingin Makasiinirannan kansainvälisen laatu- ja konseptikilpailun lanseerausta varten tuotetussa videossa haluttiin kiihottaa katsojan mielikuvitusta ja herättää mielenkiintoa tärkeää kilpailua kohtaan. Tulevien kilpailuehdotusten ideoita visualisoitiin dramaattisilla, kilpailualueen poikki sinkoilevilla valojuovilla.
Kohdasta 1:39 alkaen ->
Haluatko uutta sujuvuutta ja tuottavuutta?
Olemme täällä sinua varten
Toimiva tietomallintaminen
Olli Pääkkönen
Tiimipäällikkö, Havainnollistaminen


