Turun Linna
Turun Linna

Kansallisaarteita vaalimassa – digitaalisesti

Finlandia-talo, Helsingin tuomiokirkko, Turun Linna. Siinä muutamia kohteita, joiden kunnosta Tietoa Finlandin lähtötieto- ja tietomalliasiantuntijat huolehtivat. “Työmme jakautuu erilaisiin lähtötietomittauksiin, dokumentointeihin, inventointimallintamiseen ja tietomallikoordinointiin rakennusten ylläpito- ja korjaushankkeissa”, kertoo Tietoan lähtötietoyksikön päällikkö Jaakko Hauru. “Kansallisaarteiden hienous kohteina on siinä, että jokainen kohde on uniikki ja erilainen ja vaatii hieman erilaisia toimenpiteitä”, jatkaa Hauru. “Keräämme perusmenetelmillä, kuten laserkeilauksella ja fotogrammetrialla, tarkat lähtötiedot kohteesta rakennusten ylläpitoa ja korjausrakentamista varten. Näiden lisäksi kehitämme koko ajan myös uusia menetelmiä.” 

Arvorakennusten ylläpitoa varten Tietoa kerää sekä jatkuvalla seurannalla että erillisin projektein tietoaineistoja, joiden avulla rakennuksista kyetään huolehtimaan ennakoivasti niin, että korjaushankkeita pystytään vähentämään, mikä tuottaa kiinteistön omistajalle merkittävän taloudellisen hyödyn. Kansanomaisemmin: rakennusten pitäminen hyvässä kunnossa on paljon halvempaa kuin korjaaminen, jolloin rahaa säästyy. Tietoan mittauskohteita ylläpitomielessä ovat esimerkiksi Turun linna, modernin taiteen museo Kiasma sekä Säätytalo. 

Tietoan lähtötietoyksikön työ mahdollistaa myös laadukkaan korjausrakentamisen. Tietoa tuottaa kehittyneillä mittausprosesseillaan käyttökelpoisia, tarkoituksenmukaisia ja tarvittaessa erittäin tarkkoja lähtötietoaineistoja vanhoista rakennuksista, jolloin korjausrakentaminen voidaan toteuttaa talon ikää kunnioittavin rakennusmenetelmin. “Pystymme välttämään tilanteet, joissa rakennus joko puretaan kokonaan tai pystyyn jätetään vain fasadi”, sanoo Hauru. “Joissakin tapauksissa, kuten Helsingin tuomiokirkon korjauksessa, julkisivut on voitu korjata jopa ilman piirustuksia, koska keräämämme aineistot olivat niin laadukkaita”. Tällöin arkkitehti voi luottaa lähtötietoihin ja keskittyä suunnitteluun, eikä hänen tarvitse käyttää aikaansa piirustusten laatimiseen tai muokkaamiseen. Lähtötietojen hyödyntämisen toinen esimerkkikohde on Petäjäveden 1700-luvulla rakennettu vanha puukirkko, joka kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. 

Koska rakennushankkeisiin osallistuu lähes aina iso joukko eri toimijoita, tietomallikoordinoinnin merkitys on keskeinen. “Tietomallinnuksessa onnistumisen edellytys on, että edellisessä vaiheessa tehty malli toimii seuraavassa vaiheessa lähtötietona. Tästä pitää huolehtia läpi koko rakentamisen prosessin ja siihen tarvitaan ammattitaitoista tietomallikoordinointia ja ennen muuta vuorovaikutusta eri tekijöiden kesken. Meidän asiantuntijamme huolehtivat kokonaisuuden sujuvuudesta”, lisää Jaakko Hauru. 

Tietoa on suomalainen lähtötietojen keräämisen ja hyödyntämisen, tietomallintamisen ja visualisoinnin palveluyritys. Palvelumme parantavat kiinteistökehityksen, suunnittelun ja rakentamisen sujuvuutta sekä tuottavuutta. Työmme kattaa sekä korjaus- että uudisrakentamisen. Konsultoimme, koordinoimme ja koulutamme sekä autamme tekemään asiat kunnolla. Olemme toimineet vuodesta 2000 ja työllistämme 40 huippuammattilaista.