3D-animaatio tukee Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen viestintää havainnollisella tavalla

Tietoa teki Helsingin kaupungin liikenneliikelaitokselle eli HKL:lle Kalasatamasta Pasilaan -animaatiovideon. Pirteän värikkään 3D-animaation avulla kerrotaan havainnollisella tavalla, mitä reittiä uusi raitiotielinja kulkee, ja kuinka se palvelee kaupunkilaisia tulevaisuudessa.

 

Kalasataman alueen rakentaminen on alkanut jo vuonna 2009 ja tulee kestämään aina 2030-luvun loppuun asti. Kalasatama onkin tällä hetkellä yksi Helsingin suurimmista rakennusalueista. Sinne on nousemassa koteja yli 25 000 asukkaalle ja tulossa yli 10 000 työpaikkaa. 

Jotta alue olisi toimiva sekä viihtyisä niin asukkaille, työssäkävijöille kuin siellä asioiville, se tarvitsee korkealaatuisen joukkoliikennejärjestelmän. Siksi alueen osayleiskaavassa on varauduttu metron lisäksi myös laajasti aluetta palvelevan raitiotien rakentamiseen. Tähän tarkoitukseen on suunniteltu raitiotieyhteys Kalasatamasta Pasilaan.

Raitioliikenne alkaa vuonna 2024 reitillä Nihti – Kalasataman keskus – Pasila. Linja 13 liikennöi 10 minuutin vuorovälein, ja matka Kalasatamasta Pasilaan kestää noin 15 minuuttia. Raitioyhteyden etuja ovat ympäristöystävällisyys ja esteettömyys. Linja 13 yhdistää myös muut merkittävät runkolinjat, kuten Itäväylän, Kustaa Vaasan tien ja Mäkeläntien bussilinjat, metron ja junaradan.

 

Raitiotiehanke heräsi henkiin 3D-visualisoinnin avulla

 

Projektin tavoitteena oli tuottaa elävä ja havainnollinen 3D-animaatio tukemaan raitioliikennehankkeen “Kalasatamasta Pasilaan” monikanavaista viestintää eri sidosryhmille. Vaikuttavan 3D-animaation perusta on aina hyvässä käsikirjoituksessa. Se laadittiin sujuvassa ja tuottavassa yhteistyössä HKL:n viestintäsuunnittelijan ja insinöörin kanssa. Animaation kohderyhmää ovat alueen kaikenikäiset asukkaat ja palvelujen käyttäjät. Siksi sen visuaalinen ilme suunniteltiin raikkaaksi ja pirteän värikkääksi.

 

“Minulla oli 100 % luottamus siihen, että tulee hyvää jälkeä.”
Ulla Paukku, viestintäsuunnittelija, HKL

 

Käsikirjoituksesta syntyi kolmiulotteista tarinankerrontaa

 

“Ensimmäisessä palaverissa kävimme Tietoan asiantuntijoiden kanssa lävitse tavoitteemme eli minkä tyyppistä animaatiota olimme vailla ja ketkä ovat sen kohderyhmiä. Tekemämme käsikirjoituksen pohjalta aloitettiin animaation työstäminen”, kertoo HKL:n viestintäsuunnittelija Ulla Paukku

“Tietoalla oli valmiiksi hyvä osaaminen ja näkemys 3D-animaatiosta, mutta he olivat myös valmiita kuuntelemaan asiakasta ja hänen toiveitaan. Säännöllisten palavereiden ja keskustelujen pohjalta animaation rakenne alkoi pikkuhiljaa hahmottumaan.”

“Aluksi animaatio koostui erilaisista kolmiulotteisista harmaista muodoista, jotka saivat vähitellen väriä pintaansa. Oli huimaa huomata, kuinka käsikirjoituksen ja kaksiulotteisen kartan pohjalta luodut muodot heräsivät eloon 3D-animaationa, jossa oli mukana myös kertojan ääni ja musiikki”, Paukku jatkaa.

 

Tietoan visualisoinnin osaaminen vakuutti

 

“Totta kai projektin alussa jännitti, että millainen tuotos käsikirjoituksen pohjalta oikein syntyy. Minulla oli kyllä 100 % luottamus siihen, että tulee hyvää jälkeä.”

“Projekti alkoi joulukuussa 2019 ja 3D-animaatio julkaistiin kesäkuussa 2020. Sitä on jo nyt käytetty paljon havainnollisena esittelymateriaalina muun muassa hankeviestinnässä, sosiaalisessa mediassa ja myös infotilaisuuksissa eri kohderyhmille.”

“Kaikki 3D-animaatiolle asettamamme tavoitteet saavutettiin ja olimme tyytyväisiä lopputulokseen”, Paukku summaa lopuksi.

 

Projektitiedot

 

Tilaaja: Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos, HKL

Käsikirjoitus: Ulla Paukku ja Ebru Aypek, HKL

3D-mallinnus- ja animaatiotyö: Tietoa Finland Oy

 

Lue lisää 3D-animaatioista