Visualisoinneista apua kiinteistömarkkinointiin

Visualisointikuvat uudiskohteista ovat yleistyneet rakennusalalla, mutta visualisointien laadussa on vielä suuria eroja. Nykyään kuvilta myös odotetaan paljon ja siksi laadun merkitys korostuu yhä enemmän.

”Heikkolaatuinen visualisointikuva voi pahimmillaan karkottaa kiinnostuneen ostajaehdokkaan, joka ei pysty hahmottamaan kohteen todellisuutta kuvista. Sen sijaan laadukkaat visualisointikuvat esitteissä tai verkossa toimivat ’sisäänheittäjinä’, joiden kautta ostaja kiinnostuu kohteesta ja ottaa yhteyttä”, asuntopalvelujohtaja Minna Fontell Auratum Asunnot Oy:stä kertoo.

Enemmän kuin 3D-kuva

Visualisoinnit ovat enemmän kuin pelkkiä 3D-kuvia ja niiden laadun ratkaisee tekijän ammattitaito. Esimerkiksi asuntokaupoissa laki edellyttää visualisointikuvilta tiukkaa yhdenmukaisuutta rakennussuunnitelmien kanssa. Toisaalta kuvien tulee myös olla houkuttelevan näköisiä ja valitun sisustuksen puhutella kohderyhmää.

“Tietoan laatimissa visualisoinneissa on osattu ottaa huomioon sekä juridiset että esteettiset vaatimukset. Aidoilla taustamaisemilla, tyylikkäällä pelkistämisellä ja kohderyhmälle räätälöidyllä sisustuksella Tietoan visualisoinnit todella erottuvat joukosta”, Minna Fontell kuvaa yhteistyötään Tietoan visualisointitiimin kanssa.

Realismia aidoista taustoista

Jotta visualisointeihin saadaan aidot taustat, ne käydään kuvaamassa paikan päällä ja yhdistetään myöhemmin visualisointikuviin. ”Asuntojen ostajia kiinnostaa, mitä ikkunoista todellisuudessa näkyy ja siksi sisäkuviinkin on hyvä saada aidot näkymät ikkunoista, parvekkeilta ja pihoilta. Kuvaamme nosturin tai pienoishelikopterin avulla eri korkeuksilta kaikki taustamaisemat, jolloin myös saadaan oikeat kuvakulmat esimerkiksi ylempien kerrosten näkymiin”, Tietoan visualisointipalvelujen johtaja Arttu Hyttinen kertoo.

Video kertoo kohteesta tarinan

Videomuotoiset visualisoinnit toimivat erityisen hyvin kohteen erilaisten tunnelmien esittelyssä. ”Videoissa sujuvalla kuvalla ja kerronnalla sekä taustamusiikilla haetaan elämyksellisyyttä. Liikkuva kuva ulkoalueista sekä sisätiloista antaa katsojalle paitsi kattavan kokonaiskuvan kohteesta, myös kokemuksen eri tiloista, niissä liikkumisesta ja niiden aidosta tunnelmasta”, Arttu Hyttinen kuvaa videoiden käyttötarkoitusta uudiskohteiden markkinoinnissa.

Videot ovat keskeinen osa Tietoan visualisointipalveluita. Vaikka videoita käytetään toistaiseksi vähemmän kuin visualisointikuvia, niiden hyödyntäminen esimerkiksi arvokohteiden esittelyssä yleistyy koko ajan.