Kyösti Kallion tie 10 ja Munkkivuoren ala-aste
Älykäs inventointimallinnus tuo selkeitä hyötyjä myös asuinrakennusten ja koulujen remonteissa
As Oy Kyösti Kallion tie 10:ssa on meneillään linjasaneeraus. Kohteesta on tehty inventointimalli, jonka pohjaksi on laserkeilattu remontin kannalta olennaisimmat paikat eli osakkaiden kylpyhuoneet sekä taloyhtiön yhteiset märkätilat. Osittainen laserkeilaus sopii nimenomaan tämän tyyppisiin kohteisiin, joissa uudistukset kohdistuvat vain tiettyyn osaan taloa.
– Laserkeilaukseen pohjautuvan inventointimallin paras puoli on mittatarkkuus. Mitat ovat täsmällisiä ja älykkäästä inventointimallista saadaan runsaasti määrätietoa: mikä on seinää, mikä lattiaa ja niin edelleen. Tästä on paljon hyötyä esim. laskettaessa kustannuksia, kertoo kohteen rakennuttajakonsultti Risto K. Partanen Valvontakonsultteilta. Valvontakonsultit edustavat kohteen tilaajaa.
– Toisaalta asukkaan kannalta on kiva, että hän voi nähdä tulevan kylpyhuoneensa etukäteen mallinnettuna. Paikan päällä tehdystä mallikylpyhuoneesta voi joskus olla vaikea hahmottaa, millaiselta oma, erimallinen ja -kokoinen sitten näyttäisi, Partanen jatkaa.
Partanen uskoo inventointimallintamisen olevan nouseva trendi asuntoremonteissa.
– Jos tänä vuonna noin 30 % vanhojen talojen remonteista mallinnetaan, ensi vuonna luku voi olla jo 50 %. Erityisesti 1960-luvulla ja sitä ennen rakennetuissa taloissa inventointimallinnus on ihan ehdoton.
Inventointimallit vähentävät selkeästi väärinymmärryksiä koko projektin ajan. Kun suunnittelijoilla on mahdollisuus suunnitella tietomallintamalla, voidaan tehdä risteilytarkasteluja ja sovitella uusia putkia ja talotekniikkaa täsmällisesti paikoilleen.
Tietoan inventointimalleihin Partanen on ollut tyytyväinen.
– Olemme pyytäneet inventointimalleista tarjouksia, joissa kerromme, mitä haluamme mallissa näkyvän. Tietoa on aina merkinnyt sovitut asiat ja onnistunut malleissaan muutenkin erinomaisen hyvin.
Munkkivuoren ala-aste on 1966 rakennettu, tällä hetkellä noin 350 oppilaan koulu, jossa tehdään parhaillaan peruskorjausta. Kulttuurisesti arvokas koulu koostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta, joissa sijaitsevat 20 luokkatilaa sekä yleiset tilat 1–2 kerroksessa.
Koulun remontointi on ensimmäinen HKR:n rakennushanke, jonka suunnittelua johtaa erillinen pääsuunnittelija eri toimistosta. Pääsuunnittelijana on arkkitehti SAFA Tapani Mustonen Arkkitehdit Mustonen Oy:stä. Mustonen pitää kokeilua mielenkiintoisena ja onnistuneena: suunnittelijoiden yhteistyö on sujuvaa ja jokainen voi paremmin keskittyä omiin vastuualueisiinsa.
Koulun korjausprojektissa on hyödynnetty Tietoan osaamista: Tietoa on tehnyt kohteen laserkeilauksen ja sen pohjalta inventointimallin sekä toimii hankkeessa myös tietomallikoordinaattorina.
– Tietomallintaminen on tänä päivänä ainut järkevä tapa tehdä asioita näinkin suuressa projektissa, Tapani Mustonen sanoo.
– Inventointimallin avulla löydämme jo suunnitteluvaiheessa projektin kipupisteet ja rakennuksen hankalat rakenteet ja tilat. Ja voimme miettiä ratkaisuja yhdessä jo projektin alkuvaiheessa.
Yksi vanhempien kohteiden suuri haaste on lisääntynyt talotekniikka.
– Tekniikkaa voi tulla lähes kymmenkertaisesti lisää, kertoo Mustonen. Esimerkiksi Munkkivuoressa halutaan kunnioittaa talon vanhaa henkeä ja silti uudistaa se nykyajan vaatimuksia noudattaen. Erityisen haastavia ovat matalat tilat, joissa uusi talotekniikka sovitetaan vanhaan rakenteeseen.
Hyvän ja informatiivisen inventointimallin avulla asioita voidaan tarkentaa pitkin projektia ja yhdessä katsoa ja suunnitella, kuka vie mitäkin, minne ja milloin. Yllätyksiä tulee matkan varrella taatusti vähemmän ja riskit pienenevät.
– Lisätyöt ovat aina kustannuksellisestikin hankalia. Hyvän inventointimallin avulla asiat pystytään esittämään tarkemmin jo suunnitteluvaiheessa, jolloin taloudellisia riskejä on helpompi hallita, Mustonen kertoo.
Hyvin tehty inventointimalli motivoi kaikkia osapuolia, suunnittelijoita ja myöhemmin rakentajia, hyvään työhön myös jatkossa, hän jatkaa.
– Meillä on kokemus, että Tietoan kaverit ovat tässä Suomen parhaita. Malli ja tieto on relevanttia ja luotettavaa ja se tulkittu oikein, Mustonen sanoo. Voimme luottaa heidän malleihinsa täydellisesti.
Haastateltuina:
Valvontakonsultit, rakennuttajakonsultti Risto K. Partanen
Arkkitehdit Mustonen, arkkitehti SAFA Tapani Mustonen