3D-animaatio vie havainnolliselle tutustumisretkelle Tuusulan Rykmentinpuiston tulevaisuuteen

Tietoan tekemä 3D-animaatio näyttää Rykmentinpuiston alueen tulevaisuuden vision. Senaatille, Tuusulan kunnalle ja Kruunuasunnoille tehty animaatiovideo havainnollistaa alueen tarjoamia monipuolisia mahdollisuuksia ja näyttää, miten entinen varuskunta-alue kehittyy monipuoliseksi kyläkaupungiksi.

 

Tuusulan keskuksessa Hyrylässä sijaitseva Rykmentinpuisto on yksi Helsingin seudun suurimmista aluerakentamishankkeista. Alue tuli lähes 70 000 messuvierailijalle tutuksi, sillä siellä järjestettiin vuoden 2020 Asuntomessut. Messujen myötä käynnistettiin entisen varuskunta-alueen muuntaminen yli 10 000 asukkaan moderniksi kyläkaupungiksi. Asuntomessut on järjestetty Tuusulassa kahdesti aiemminkin, vuosina 1970 ja 2000. Kaikki tuusulalaiset asuntomessualueet sijaitsevat alle viiden kilometrin säteellä Hyrylän alueella.

Rakentaminen on jatkunut Rykmentinpuiston alueella aktiivisena Asuntomessujen jälkeenkin: rakenteilla ja vireillä olevien asuntohankkeiden lisäksi alueen eteläisimpään osaan Puistokylään rakennetaan ilmastoviisas puukyläkaupunki, jolle ympäristöministeriö on myöntänyt puurakentamisen hanketukea, ja Hirsitaloteollisuus toteuttaa Puustellinmetsään hiilineutraalin asuinalueen, joka on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Rykmentinpuiston alueen varuskuntaperintö jää elämään katujen nimissä sekä Hyrylän keskustassa sijaitsevissa suojelluissa tiilikasarmeissa.

Voit lukea lisää Rykmentinpuistosta alueen verkkosivustolta.

 

Tarkasta aluemallista saadaan 3D-animaation lisäksi visualisointikuvia

Asiakkaan tarve oli tunnusomainen: rakenteilla oli uusi alue, jonka markkinointiin tarvittiin laadukasta ja selkeää visuaalista materiaalia. Tietoan päätuote hankkeessa oli 3D-animaatio, jolla alue saataisiin esiteltyä kattavasti ja mukaansatempaavasti.

Tietoan 3D-animaatiota varten tekemä Rykmentinpuiston aluemalli oli pitkälle työstetty ja tarkasteltavissa joka suunnasta, jolloin saatiin siitä tuotettua kustannustehokkaasti myös yksittäisiä visualisointikuvia.

Joistakin erillisistä Rykmentinpuiston alueella sijaitsevista kohteista oli olemassa yksittäisten arkkitehtitoimistojen tekemiä suunnitelmia. Tällä jo tuotetulla aineistolla alueesta saatiin katettua vasta alle puolet. Animaatioon haluttiin kuitenkin rikas ja etenkin yhteneväinen visuaalinen ilme, joten Tietoa tuotti uupuvat rakennukset geneerisillä julkisivutyyleillä. Kuvattaessa aluetta kauempaa ei katsoja huomaa, onko yksittäinen malli arkkitehdin suunnittelema vai Tietoan geneerisellä tyylillä tehty.

 

3D-animaatio välittää vision ja vakuuttaa katsojan

3D-animaatiolla voitiin alle kahdessa ja puolessa minuutissa välittää visio Rykmentinpuiston tulevaisuudesta. Lyhyet, informatiiviset tekstit kertovat alueelle rakennettavista asuintalotyypeistä, liikenneyhteyksistä, palveluista sekä alueen luonteesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Helposti seurattava ja visuaalisesti miellyttävä 3D-animaatio näyttää alueen tuleville ja potentiaalisille asukkaille, millaiseksi Rykmentinpuisto tulevina vuosina muovataan ja mitä alueen kehityksellä tavoitellaan. Alueeseen on helppo sitoutua ja sinne mukavaa asettua, kun tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

 

”Upea animaatiovideo havainnollistaa hyvin Rykmentinpuiston tavoitteita ja mahdollisuuksia.”

Marko Härkönen, johtaja, kiinteistökehitys ja -myynti, Senaatti-kiinteistöt

 

Projektitiedot

Tilaaja: Senaatti-kiinteistöt, Tuusulan kunta, Kruunuasunnot Oy

Käsikirjoitus: Asiakas ja Tietoa Finland Oy

 

Lue lisää 3D-animaatioista