Tietoa – 15-vuotias tietomallintamisen ja visualisoinnin uranuurtaja

Tutustu Tietoan taipaleeseen. Ohessa hetkiä Tietoan tarinasta, tyytyväisten asiakkaiden kertomuksilla höystettynä.

2000 – Visualisointia arkkitehdeilta arkkitehdeille

Tietoan hallituksen puheenjohtaja Arttu Hyttinen oli mukana aloittamassa visualisointiliiketoimintaa Adactive-nimellä vuonna 2000. Liikeideana oli tarjota arkkitehdeille arkkitehtien toteuttamaa visualisointipalvelua. Idea ja toteutustapa oli poikkeuksellinen ja tuotti välittömästi arvoa asiakkaille. Tietoan tarina oli saanut alkunsa.

”Olimme ensimmäisten asiakkaiden joukossa ja Adactiven palvelut olivat meidän toiminnalle ihan A ja O. He tekivät visualisointia arkkitehdin silmin”, toteaa Anna Brunow Arkkitehtitoimisto Brunow & Maunula Oy:stä

Suunnittelua, kilpailua ja virtuaalimalleja

Adactive toimi arkkitehtitoimistojen luottovisualistina ja oli tuottamassa visualisointeja lukuisiin voitokkaisiin kilpailuehdotuksiin. 2000-luvun alussa Helsinkiin suunniteltiin arkkitehtuurin, rakentamisen ja muotoilun yhdistävää suurhanketta, Armi-keskusta. Hankkeen tavoitteena oli lisätä eri alojen yhteistyötä ja suomalaisen muotoilun näkyvyyttä. Adactive toteutti visualisoinnit kilpailun voittaneelle JKMM-arkkitehtitoimistolle.

”Adactive pystyi laadukkaasti muuttamaan visiomme ja ajatuksemme havainnollisiksi visualisoinneiksi”, sanoo Juha Mäki-Jyllillä JKMM:stä ja jatkaa ”He ovat vastanneet hyvin tarpeisiimme ja kuvanneet toiveemme ja ajatuksemme. Heillä on tarjota laadukkaat ja arkkitehtisuunnittelua hyvin tukevat palvelut.”

2002 – Visualisoinnin ja tietomallintamisen osaajat kohtasivat ja yhdistivät osaamisensa

Artun ja Tietoan toimitusjohtajan Marko Rajalan tiet kohtasivat vuosituhannen alussa. Marko sekä osa Adactiven perustajaosakkaista toimi yliopistomaailmassa tutkijoina ja opettajina. Yhteistyö syveni Markon siirtyessä samoihin toimistotiloihin Adactiven kanssa. Syntyi yhteinen visio visualisoinnin ja tietomallintamisen yhdistämisestä samaan yritykseen.

Marko oli 2005 mukana toteuttamassa Arvorakennuksien korjaushankkeet ja tietomallintaminen -raporttia, joka toimi osaltaan pohjana VTT:n vuonna 2007 julkaisemille Senaatti-kiinteistöjen tietomalliohjeille. Raportin yhteydessä syntyi termi inventointimallintaminen, jonka Marko toi mukanaan Tietoaan.

Liiketoimintaa haluttiin kehittää määrätietoisesti ja vuonna 2006 Tietoan tarjoomaan lisättiin laserkeilausmittaus sekä inventointimallintaminen. Tietoa Finland nimi otettiin käyttöön vuonna 2007.

2006 – Maailman/Suomen ensimmäinen merkittävä tietomallinnettu peruskorjaushanke

Vuonna 2006 Senaatti-kiinteistöjen tietomalliohjeita pilotoitiin Hakaniemenranta 6 –perusparannushankkeessa, menestyksekkäästi Tietoan avustamana.

”Pyysimme Tietoan mukaan, kun päätimme selvittää rakennuksen mittamaailman”, muistelee Senaatti-kiinteistöjen silloinen projektipäällikkö Kari Ristolainen. ”Laserkeilaus siinä kohteessa oli ensimmäinen sen ikäiseen rakennuskantaan toteutettu. Haimme uusia toimintatapoja, jotta pystyimme selvittämään, miten saisimme mittatiedot parhaiten hyödynnettyä”, Ristolainen jatkaa.

Hakaniemenranta 6 valittiin vuoden rakennushankkeeksi vuonna 2006. Kohde oli ensimmäisiä merkittäviä tietomallinnettuja peruskorjaushankkeita sekä Suomessa että maailmalla.

Uraauurtavat visualisoinnin ja tietomallinnuksen hankkeet jatkuvat

Vuosien varrella Tietoa on ollut mukana useissa merkittävissä hankkeissa tuottamassa visualisointeja, inventointimallintamassa tai konsultoimassa ja koordinoimassa tietomallintamista.

Nyt jo pitkälle edenneet rakennushankkeet – Jätkäsaari, Kalasatama, Keimola, Kuninkaantammi, Saunalahti, Leinelä ja Suurpelto – käynnistettiin jo vuosia sitten kaupunkisuunnittelulla, aluehankkeiden visualisoinnilla ja aluebrändäyksellä.

Vuonna 2007 Tietoa toteutti Eduskuntatalon laserkeilausmittauksen ja inventointimallinnuksen Senaatti-kiinteistöjen tietomalliohjeiden mukaisesti. Tietoan ensimmäinen tietomallikoordinointihanke toteutettiin Lapinniemen sairaalaan vuonna 2008.

2010 – Tietoan asiantuntemus mukaan YTV2012 – Yleisiin tietomallivaatimuksiin

Vuonna 2010 Tietoa kutsuttiin mukaan määrittämään uusia tietomalliohjeita. Yleiset tietomallivaatimukset YTV2012 julkaistiin vuonna 2012.

”Tietoa on ollut suomalaisen tietomallinnuksen osalta hyvin merkittävä toimija”, nykyisin Liverpoolissa digitaalisen arkkitehtuurin professorina toimiva Arto Kiviniemi toteaa. ”Tietoalla on vahva rooli uusien tietomallivaatimusten kehittämisessä ja se on tuonut käytännön kokemusta ja näkemystä, miten tällä hetkellä rakennusalalla toimitaan ja miten tulisi toimia”, Kiviniemi sanoo.

2015 – Markkinointivisualisointia ja tietomallintamisen johtamista, konsultointia ja koulutusta

Vielä tänäkin päivänä Tietoan toiminnan perustan luovat aktiivinen käytännön työ ja toimintatapojen jatkuva kehittäminen.

Visualisointiliiketoiminta on kasvanut erityisesti markkinointivisualisoinnin avulla. Visualisoinneilla helpotetaan sekä toimitilojen että asuinhuoneistojen ostopäätösten tekemistä.

Nykyisin Tietoa tarjoaa tietomallintamisen konsultointia tietomallintamisen käyttöönoton sujuvoittamiseksi ja hyötyjen saavuttamiseksi. Tietoan tavoitteena on auttaa asiakkaita heidän arjessaan, toteuttamalla myös tietomallintamisen koulutusta.

Tietoa uskoo, että asiakkaiden organisaation tietomalliosaaminen on jatkossa yhä enemmän avainasemassa. Jatkuvan osaamisen kehittämisen ja oppimisen merkitys korostuu rakennusalan siirtyessä uudenlaiseen työskentelytapaan. Tietoa haluaa olla asiakkaidensa luotettava kumppani myös jatkossa – auttaen heitä pääsemään tavoitteisiin.

Ystävällisin terveisin,

Marko & Arttu