AR-kokemuksia kaupunkimittakaavassa

Hyvin toimivan lisätyn todellisuuden tulemista kaupunkimittakaavan työkaluksi on odoteltu jo pitkään.

Tässä testissä sovitellaan kuvitteellista toimistotornia Kampin metroaseman päälle. Mallin paikannus perustuu lähiympäristöstä tuotettuun pistepilveen ja kameran välittämän kuvan piirteiden reaaliaikaiseen tunnistamiseen. Valkoiset fotogrammetrisen karkean kaupunkimallin ääriviivat todentavat paikannuksen laadun testiympäristössä.

Katso video:

 

 

Kaupunkimittakaavan AR-kokemuksen tuottaminen tulee olemaan entistä helpompaa nopeamman 5G-tekniikan myötä, koska silloin päätelaitteille saadaan  riittävän tarkka sijainti. Sitä ennen (ja sen jälkeenkin) lisätyn todellisuuden grafiikan täsmäsovittaminen tulee perustumaan visuaalisiin havaintoihin. Kamerat ja laitteet ovat jo nyt niin tarkkoja ja nopeita edistyksellisistä algoritmeista puhumattakaan, että kuvapohjaisen informaation sujuva tulkinta on mahdollista.

Tuoreet kokemukset vakuuttavat. AR-teknologia on saavuttamassa käyttökelpoisen laatutason myös ulkotilojen tarkkaan paikantamiseen älypuhelimella ja tablet-tietokoneella.

Pienoismallikoon AR-esitykset tasopinnoilla toimivat lähes virheettömästi uudemmissa mobiililaitteissa. Olemme taltioineet fotogrammetrian avulla taloja, tehtaita, linnoja, kirkkoja ja kortteleita tarkoiksi pintateksturoiduiksi malleiksi, jotka voidaan esittää ja havainnoida eri tavoilla mukaan lukien monen käyttäjän VR-kokemus tai mobiili-AR-kokemus.